Täällä odotellaan jo kevään tuloa... :)
Maanantaina ja tiistaina
käsiteltiin aihetta markkinointi.
käsiteltiin aihetta markkinointi.
Pohdittiin,mitä kaikkea käsite markkinointi sisältää. Se koostuukin monesta eri asiasta; myymälän ja myyjän ulkoasusta tuotekehittelyyn ja innovaatioon.
Kävimme myös läpi erilaisia asiakas- ja ihmistyyppejä.
Kävimme myös läpi erilaisia asiakas- ja ihmistyyppejä.
Markkinoinnista saimme myös etätehtävän, jossa seurataan pareittain (kumpikin itsenäisesti) mediaa viikon ajan ja etsitään markkinointiin liittyvää uutisointia. Mielenkiinnolla odotan, mitä Viivin kanssa saadaan aikaan viikolla 5, jolloin on meidän vuoro :)
Keskiviikkona pääsimmekin sitten taas toteuttamaan itseämme. Jokainen meistä sai käyttöönsä oman loosin, johon saimme tehtäväksi rakentaa alennusmyynti-ikkuna. Päivän päätteeksi syntyikin monenlaisia hienoja ikkunoita :)
Itse tein tällaisen pienen vaateliikkeen näyteikkunan.
Torson yläosa on ohutta pakkauspaperia ja alaosa on tehty pienistä erillisistä hintalapuista. "Sale"- kyltin tein hameessa olevien hintalappujen muotoiseksi...
Kevättä odotellessa... ;)